NuortenAsialla on noin viisi kertaa vuodessa ilmestyvä, Nuorisotakuu ry:n julkaisema lehti. Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran marraskuussa 2017. Lehti jaetaan yhdistyksen kannattajajäsenille ja kaikille Suomen yrityksille, lukuun ottamatta mikroyrityksiä. Lehti toimitetaan kaikille sähköisesti. Levikki lehdellä on yli 20 000 kpl.

Vakioteemat ovat nykyisten ja tulevien hankkeidemme tavoitteet, saavutukset sekä haasteet. Nuorisotyöllisyyden kehitysindeksi analyyseineen. Lisäksi lehdessä on vaihtuva vieraskynä, jossa haemme uutta näkökulmaa työllisyyden, talouden ja osallisuuden kehittämiseksi. Esittelemme jokaisessa lehdessä myös hankkeidemme kautta työllistyneitä nuoria sekä hankkeisiimme liittyneitä yhteistyöyrityksiä ja –kumppaneita sekä heidän tarinoitaan.

Tästä pääset lehden arkistoon ja lukemaan lehteä maksutta. Hyviä lukuhetkiä!

Mediakorttiin pääset tästä.