Nuorisotakuu ry:n Suomisiistiksi -hanke vastaa maamme heikkoon työllisyystilanteeseen edistämällä työllisyyttä Suomessa. Suomisiistiksi -hanke on ensimmäinen laatuaan Suomessa, jossa työllistämisen lisäksi pyritään vaikuttamaan nuorten, työttömien ja syrjäytymisvaarassa olevien asenteisiin. Nuorisotakuu ry on koonnut hankkeen taakse lukuisia työttömien, ja siten syrjäytymisvaarassa olevien kanssa työskenteleviä yhdistyksiä, yrityksiä ja kunnallisia organisaatioita, mikä edesauttaa eri toimijoiden tavoitteiden yhtenäistämistä. Hanketta suoritetaan vahvassa yhteistyössä työllistäjien, yhdistyskentän ja julkishallinnon kanssa.

Suomisiistiksi -hanke on alkanut vuonna 2016 ja työllistystoimet aloitettu 2017. Hankkeen kautta on työllistetty satoja nuoria ja toimitettu työvalmennukseen moninkertainen määrä. Nyt hanke yhdistyy osaksi 101 mahdollisuutta –hanketta, tuoden äärimmäisen tehokkaan rekrytointi- ja työllistämiskonseptin osaksi suurhanketta.